Hankkeen koulutusten esittelyt

Saisiko olla Olipa kerran? Tarinallistamisen koulutukset 18.10 – 19.10.2024 

Tänä päivänä samistelu ei kannata. Tarinallistaminen eli yrityksen toiminnan muotoilu tarinaksi auttaa luomaan kokonaisvaltaisia persoonallisia ja koukuttavia asiakaskokemuksia. Yrittäjälle tarina on erottumisen, markkinoinnin ja myynnin työväline numero yksi. 

Sauvon Raitti 181 Ry:n omissa tarinapajoissa pääset perjantaina 18.10 tunnistamaan oman yrityksen/toiminnan tarinaelementtejä Stooripuu-menetelmän avulla Alussa on johdantoluento tarinallistamiseen, jossa käydään läpi myös esimerkkejä, etenkin matkailun näkökulmasta. Päivän päätteeksi jokainen pääsee laatimaan oman yrityksen tarinan version. Lauantaina 19.10 jatketaan ydintarinoiden merkeissä ja lähdetään hyödyntämään tehtyä tarinaa ja sen elementtejä digitaalisessa markkinoinnissa. Pääset työstämään oman somen tarinataulun, pohtimaan omien verkkosivujen tarinapolkua ja laatimaan oman somepostauksen tarinallisen käsikirjoituksen.

Kouluttajana toimii tarinallistaja Anne Kalliomäki Tarinakone Oy:sta. Anne on tarinallistamisen kokenein asiantuntija Suomessa. Hän on kirjoittanut palkitun tietokirjan kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä. Anne on myös Visit Finland akatemia valmentaja. Anne on kirjoittanut kehittämästään menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka”.  Kirja palkittiin Hopeasulka-palkinnolla. Valmistaudu tarinapajoihin lataamalla ilmainen tarinallistamisen opas Tarinakoneen verkkosivuilta: http://www.tarinakone.fi/lataa-opas/

 

Sosiaalisen median kanavat ja sisällöntuotanto (31.10, 14.11. ja 28.11.) 

Tässä koulutusosiossa sauvolaiset Maria Salervo ja Mikko Sallinen vahvistavat osaamistamme sosiaalisen median osalta. Koulutus on etenevä ja tavoitteellinen niin, että sen aikana osallistujat tuottavat myös itse sisältöä. Pääset tekemään omalla laitteellasi (kännykkä, tabletti, kannettava tietokone), jotta kurssin jälkeenkin tiedät miten toimia oman laitteesi kanssa. 

Koulutuksessa on kolme tapaamiskertaa. Niissä käsitellään seuraavaat sisällöt:

Somekanavien erityispiirteet ja käyttäjäryhmät – Facebook, Instagram, TikTok

  • Mitkä kanavat sopivat sinulle?
  • Millainen sisältö toimii eri kanavissa?
  • Millaista sisältöä asiakaspolun eri vaiheissa?

Toimivan somekanavan rakentaminen

  • Miltä yritys tai yhdistys kuulostaa ja näyttää eri kanavissa?

Sosiaalisen median hallintatyökalut ja analytiikka

Somesisällön suunnittelu

  • Ideoita ja malleja somejulkaisuihin
  • Eri sisältötyypit: julkaisut syötteessä, tarinat, kelat ja TikTok-videot

Sisällöntuotanto käytännössä

  • Toimivat tekstit someen
  • Valokuvaus
  • Videokuvaus ja editointi

Sosiaalisen median hallintatyökalut ja analytiikka

Kokonaisuuden kesto on kolme iltaa. Ilmoittautuessa ilmoittaudutaan kaikkiin kolmeen kertaan kerralla.

 

Hakukoneoptimointi (30.1.)

Sosiaalisen median ja nettisivujen ylläpitämisen kannalta hakukoneoptimointi on keskeistä ja tärkeää. Maria ja Mikko kouluttavan yhtenä iltana pelkästään hakukoneoptimoinnista.
Tällöin tarkastellaan:

  • Mitä kaikkea hakukoneoptimointi pitää sisällään?
  • Avainsanojen merkitys ja määrittely
  • Näkyvyyttä sisällöillä ja hakukoneystävälliset tekstit
  • Verkkosivujen tekninen hakukoneoptimointi

 

Saavutettavuus ja GDPR (13.2.2025)

Lainsäädäntöjen muutokset ovat tuoneet vaatimuksia verkkokirjoittamiseen ja -julkaisemiseen. Saavutettavuus ja GDPR ovat kaksi asiaa, jotka pitäisi muistaa julkaisemisen ja sivustojen ylläpitämisen yhteydessä. Maria ja Mikko ovat koonneet täsmä koulutuksen, jonka kautta tiedät miten toimia jatkossa.
Koulutusillassa käydään läpi seuraavat asiat:

Saavutettavuus

  • Keitä saavutettavuusdirektiivi koskee? Mikä on uusi esteettömyysdirektiivi?
  • Direktiivien keskeinen sisältö
  • Miksi myös yrityksen kannattaa huomioida saavutettavuus?

Tietosuoja ja GDPR

  • Mitkä kaikki tiedot ovat henkilötietoja?
  • GDPR:n mukainen toiminta ja tarkistuslista yrityksille ja yhdistyksille
  • Miten laadit tietosuojaselosteen?

 

Marian ja Mikon esittelyt: 

Maria Salervo on monipuolinen viestintäosaaja ja kokenut englannin kielen kääntäjä. Hän olen suunnittelut ja toteuttanut viestintää ja markkinointia julkisella sektorilla sekä yrityksissä – myös kansainvälisesti. Marialla on kokemusta sekä B2C- että B2B-viestinnästä kotimaan markkinoilla ja viennin parissa.

Mikko Sallinen on visuaalisen suunnittelun asiantuntija, jolla on yli 20 vuoden kokemus printti- ja digimedian toteuttamisesta yrityksille ja julkisyhteisöille yrittäjänä ja viestintätiimin jäsenenä. Mikolla on myös vankka media-alan kouluttajatausta eri ammatillisista oppilaitoksista ja korkeakouluista.

 

Tuotteistaminen (3.3.2025)

Mitä jos saisit yhtenä iltana työkalut tuotteistamiseen? Nuorcaminon Sanna Katajainen rakensin sinulle tiukan, mutta helposti käytäntöön siirrettävän palvelu- ja tuotekehitystyöpaketin, jossa ollaan aina proaktiivisesti askeleen edellä asiakasta. Koulutuksessa tuotteiden ja palvelujen merkityksellisyys sen kokijalle kumpuaa siitä, että se olisi tärkeä osa hänen elämäänsä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisössä.

Tuotteistuksessa käymme läpi hinnoittelua, tuotteiden ja palvelujen kannattavuutta, tehokkuutta, laatuvaatimuksia, muutosten ennakointia, tarinallisuutta, kokemuksellisuutta, elämänmakuisuutta, paikallisuutta, erityisyyttä ja uskottavuutta.

 Sannan tuotekehitystyökalut ovat

  1. ideointityökalut
  2. tuotteistamistyökalut
  3. kohtaamistyökalut

Sanna Katajainen on entinen matkailu-, elämyspalvelu- ja lähiruokayrittäjä Sauvosta. Hän sanoo: “Yritystoiminnassani loin uutta ja sekä palveluiden, että tuotteiden ideointi oli minulle luonnollinen tapa toimia. Nykyään teen proaktiivista tuotekehitystyötä, innovointia, palvelumuotoilua ja elämyspalveluja Salossa ja Sauvossa. Oppini olen saanut usean ammattiin valmistavan koulutuksen ja Suomen ja Euroopan halki suuntautuvien matkojen varrelta.”