Sauvo on kunta Varsinais-Suomessa, Turun itä-puolella. Sauvo on iso niemi merelle, Kemiönsaaren pohjoispuolella, kapean merensalmen erottaessa Sauvon Kemiönsaaresta.
Pohjoisessa naapurina on Paimio ja idässä Salo. Lännessä rajanaapureina ovat Parainen ja Kaarina. Sauvon väkiluku vuonna 2017 oli 3 007 ihmistä. Pinta-ala on 299,49 km2, josta 1,26 km2 on vesistöjä.
Sauvoon kuuluu myös entinen Karunan kunta, joka liitettiin vuonna 1969 Sauvoon. Karunassa kylähenki elää edelleen vahvasti. Karunassa toimii mm. aktiivinen Karunan kyläyhdistys.
Karuna valittiin myös vuonna 2013 Varsinais-Suomen vuoden kyläksi. Karunan alueella käytiin vuonna 1808 tunnettu Sandön meritaistelu, osana Suomen Sodan ratkaisevia kohtaloita.
Sauvo ja Karuna ovat maantieteellisesti mielenkiintoisia seutuja. Maisemalle ovat tyypillistä korkeat kalliot, korkeimmillaan yli 70 m korkeuteen ulottuvat huiput. Kalloilla on myös luolia, sekä paljon vaihtelevia rotkoja ja kuruja. Alueen halki virtaavat joet, Sauvonjoki, Ruonajoki ja Vallerinnanoja. Joet tuovat maisemaan korkeiden kalloiden väliin omat ainutlaatuiset jokilaaksonsa. Alueilla on runsaasti mm. vesilintuja. Luontomatkailijalle alueen luonto tarjoaa kallioiden ja jokilaaksojen lisäksi mäntymetsiä, lehtomaisia koivikoita ja jykeviä kuusikoita sekä yli 130 km meren rantaviivaa.
Sauvon historiasta alueella on tarjolla mm. keskiaikainen kivikirkko, vanhoja kartanoita ja vanhoja pihapiirejä. Sauvossa toimii myös kesäteatteri Sauvon Elävän Kulttuurin Seuran järjestämänä sekä Sauvon käsien taidenäyttely, jossa vuosittain vaihtuvia vierailevien taiteijijoijen näyttelyitä.
Karunan kirkko (alla, kuva Reijo Tallqvist).
Sauvon kirkko (alla).